Tiiranlinna.fi ei ole enää saatavana täältä. Käy sen sijaan budgethotelraahe.fi: ssä.
Satamakaupunki Raahe
Suomen luoteisrannikolla sijaitseva Raahen kaupunki houkuttelee kävijöitä kauniilla luonnolla ja kulttuurielämyksillä. Kaupungissa pääsee rentoutumaan veden äärelle tai viettämään päivän Raahen vanhassa puukaupungissa. Raahe kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan, ja sen väkiluku hipoo 25 000 asukasta. Raahe on perustettu jo vuonna 1649, ja sillä on ollut merkittävä rooli satama-, koulu- ja teollisuuskaupunkina. Raahen perustaja on kukapa muukaan kuin ruotsalainen kreivi Pietari Brahe. Esittelemme seuraavaksi kohteita, joissa Raahessa käyvän kannattaa erityisesti vierailla. Mikäli olet puolestasi etsimässä rahoitusta matkalle, suosittelemme siirtymään Lainat.fi sivustolle, joka jakaa tarkempaa tietoa aihealueeseen liittyen.
Mitä Raahessa?
Raahessa vierailevan kannattaa suunnata kulkunsa Wanhaan Raahen. Wanha Raahe on yksi parhaiten säilyneistä puukaupungeista Suomessa. Se käsittää noin 150 asuintaloa ja noin 200 talousrakennusta. Wanhan Raahen alueella pääsee kulkemaan jalan, pyörällä tai autolla, joten se on helppo saavuttaa kulkuvälineestä riippumatta. Vanha puukaupunki on pala historiaa ja arkkitehtuuria, joita kaikista kaupungeista ei enää nykypäivänä löydy. Historian ja vanhojen rakennusten lisäksi Raahesta löytyy monipuolista kulttuuritarjontaa.
Kulttuurielämän keskus kaupungissa on Tapahtumatalo Raahe. Tapahtumatalon sisältämät kulttuuri- ja kongressitilat toimivat ympäristönä monille tilaisuuksille ympäri vuoden. Tapahtumia järjestetään kaikenikäisillä eri teemoilla. Raahen kulttuuritarjonta onkin yksi kaupungin ylpeyden aiheista. Lavat täyttävät ympäri vuoden näytelmät, musiikkiesitykset ja lasten tapahtumat. Kaupungissa käy myös paljon vierailevia artisteja, kirjailijoita ja taiteilijoita.
Luontomatkailun osalta Raahen erikoisuus on sen moninainen saaristo. Lintuvesialue ja saaristo lukuisine luontopolkuineen tarjoavat luonnosta nauttivalle monia vaihtoehtoja tutustua paikalliseen ympäristöön. Merellä pääsee liikkumaan vuoden ajasta riippuen niin meloen kuin hiihtäenkin. Vaihtoehtoja löytyy jokaiselle.
Raahe tarjoaa satamakaupunkina ainutlaatuisia kokemuksia. Oli kyse sitten lyhyemmästä tai pidemmästä vierailusta, löytää kaupungista helposti kiinnostavaa nähtävää, tekemistä ja viihdettä. Vuoden ajan mukaan aktiviteetteja voi valita niin ulkona luonnossa liikkuen tai Wanhan Raahen tunnelmasta nauttien kuin sisällä kulttuuritarjonnasta nauttien.